tiistai 24. lokakuuta 2017

LIBLIKAS!

Heippa!

Kirjotetaan ryhmistä eri postauksissa, koska lapset ovat eri-ikäisiä ja näin te pysytte paremmin kärryllä. 😂😂

Jennan, Margitin ja Helin ryhmä👶

Kerrotaan vähän nyt meijän ryhmästä, jonka nimi on Liblikas (perhonen). Ryhmässä on 24 2-3 vuotiaita lapsia. Aikuisia ryhmässä on 3, josta 2 on lastentarhaopettaija ja 1 avustaja.
Päivän rytmi on aika samanlainen, kuin Suomessa.
Kello 8 on aamupala, jonka jälkeen lapset pesevät vessassa kädet ja naaman. Sen jälkeen on vapaata leikkiä 9 asti. Tällä viikolla teemana on ohjattu leikki ja leikin eri muodot, joten klo9 eteenpäi lapset leikkivät ohjatusti hoitajien kanssa eri leikkejä. Ohjatun leikin jälkeen noin klo10 oli vitaaminipalan aika eli lapset söivät pöydän ääressä porkkanan palasia. Suomessa ei tätä vitamiinipalan aikaa ole, mutta lapset kyllä näyttivät jaksaavan paremmin. Vitaaminipalan jälkeen lapset menivät juomaan vettä ja sen jälkeen pukemaan ja ulos. Ulkona lapset leikkivät ihan vapaasti klo 12 asti. Ulkoota tultiin sisälle ja luettiin hetken aikaa kirjaa. Sen jälkeen lapset kävivät juomassa vettä ja sitten lounaalle. Lounaan jälkeen lapset menivät nukkariin päiväunille. Päiväunet on klo 13-15 ja kaikki lapset ryhmässä nukkuvat sen ajan. Päiväkodin johtajan mukaan kaikki lapset koko päiväkodissa nukkuu vähintään 2 tuntia, 1-2 vuotiaat jopa 3 tuntia. Toisaalta hyvä, jos lapsia väsyttää mutta jotkut vanhemmat eivät saa lapsia illalla ajoissa nukkumaan. Päiväunien jälkeen on välipala ja sitten taas vapaata leikkiä ja kotiin meno. Päiväkoti sulkeutuu klo 18.
KÄYTÖSTAVAT YLLÄTTI ❗
Lapset kuuntelee ja kunnioittaa hoitajia, kukaan ei sano vastaan. Ruokapöydässä istutaan hiljaa, selkä suorassa ja kyynärpäät pois pöydältä. Jonossa mentiin ulos ja tultiin sisälle, eikä kukaan juossut tai temppuillut. Lapset pitivät ovea auki toisille lapsille ja kiittivät aina kaikesta. Ennen nukkumaan menoa jokainen lapsi haki oman tuolin ja viikkasi vaatteet sen päälle.
MOTORIIKKA❗
Suurin osa lapsista oli alle 3 vuotiaita, mutta kaikki liikkuivat ja juoksivat ketterästi. Myös kynäote oli lapsilla jo hallussa. Hoitajat tarkistivat aina ennen, kun lapsi aloitti piirtämään, että kynä on oikein kädessä. Sekä kaikki lapset osasivat leikata saksilla. Siellä sakset olivat kokoajan pöydän päällä ja paperia sai leikata millon halusi, ei tarvinnut olla erikseen askartelu hetki. Huomattiin myös pihalla että alle 2 vuotiaat juoksivat ja liikkuivat todella hyvin.
MUUTA YLLÄTTÄVÄÄ❗
Lapset vaikuttivat paljon vanhemmilta, mitä oikeasti olivat. Ryhmässä taisi olla vain 2 3-vuotiasta  lasta ja muut olivat alle 3. Kellään lapsella ei myöskään ollut enää vaippaa. Lapset menivät ruokalaan hiljaa jonossa, jossa söivät hiljaa lautaset tyhjiksi ja heti takaisin ryhmään. Leikin jälkeen lapset siivosivat lelut aina paikoilleen. Yllättävää oli vielä, että lapset kävivät 2 kertaa päivässä juomassa vettä. Se oli kirjattu päiväsuunnitelmaan, että aina vitamiiniapalan ja ulkoilun jälkeen juodaan vettä.

Ryhmässä oli aika tarkat säännöt ja niitä myös noudatettiin. Lasten käytökseen ja sääntöihin vaikuttaa se, että lapsilla on sama ryhmä ja samat aikuiset alusta loppuun asti. Eli aikuiset saavat aina uuden pienten lasten ryhmän, jossa on 1-2 vuotiaat ja saattavat he kouluun asti. Lapset eivät vaihda ryhmää missään vaiheessa. Sen takia on  kasvattajien helpompi luoda omat säännöt ja lasten on helpompi noudattaa niitä. Lainaten meidän ryhmän lastentarhaopettajan sanoja:
"Jokainen ryhmä on opettajansa näköinen"

Nukkari ennen ja jälkeen
Toi matto on meijän ryhmän kuva myös.

Tässä lasten vaatteet laitettu tuolille ennen nukkumaan menoa

 Ruuat olivat valmiiksi annosteltu


 Kuvia leikkivälineistä

 Pihalla oleva hauska juna

 Tämä viiva erotti leikki-alueen toisesta 

 Vessassa jokaisella oli omat käsipyyhkeet

 Ei ole automattoa vaan itse tehty teipillä rata lattiaan

 Legomaja

Pääleikkihuone
Kaikki huonekalut ovat lasten koossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti