tiistai 24. lokakuuta 2017

Ida-Niidu Päiväkoti

Ollaan Kuressaaren suurimmassa päiväkodissa, jossa on 230 lasta. Päiväkoti on todella iso, siellä on 12 ryhmää yhteensä. Ryhmissä on 3 aikuista ja 18-24 lasta. Päiväkoti on 2 vuotta sitten remontoitu kokonaan uusiksi. Päiväkodissa on erikseen  musiikin- ja liikunnanopettajat, jotka vetävät lapsille tuokioita. Sieltä löytyy myös puheterapeutti, joka on osan viikosta töissä. Jokaisella ryhmällä on oma hyönteismerkki ja -nimi. Päiväkodin tilat ovat isoja, avaria ja todella hienoja sekä puhtaita. Päiväkodissa on myös oma keittiö, jossa ruoka valmistetaan. Päiväkodin pihalla oli yhteensä 6 leikki-aluetta. Pienimmät eli 1-2 vuotiaat leikkivät omalla pihalla, jossa oli aidat(leikki-alueita oli 2). Leikki-alueet oli suunniteltu ikäryhmien mukaan. Alueet olivat mustat ja punaiset, jotta lapset erottaisivat omat alueensa. 2-3v oli yks alue, 3-4v oli toinen alue, 4-5v oli kolmas alue ja 6-7v oli neljäs alue.

Ja kun se raha kaikkia kiinnostaa, niin tässä vähän asiaa maksuista ja palkoista.💲💲💰
Päiväkodin hoitomaksu on 42€ kuukaudessa yhdeltä lapselta. Sen lisäksi maksetaan 1,28€ päivässä lapsen ruuasta. Lastentarhaopettajat tienaavat noin 820€/kk ja avustajat noin 500€/kk. Avustajilla ei tarvitse olla mitään sen alan koulutusta.

Tässä meijän päiväkoti↓





 Tässä pari ryhmän kuvaa ja nimeä.

 2-3 vuotiaiden lasten leikkipiha

 Isompien lapsien leikkipiha

Yläkerran ruokala (alakerrassa on samanlainen 😀)

Puheterapeutilla on oma huone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti