sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Leikit ja tuokiot

LIBLIKAS (2)3-4v

Meille selvisi viime torstaina, että suurin osa lapsista täyttää nyt loppuvuoden aikana 3 ja yksi 4. Lapset ovat siinä iässä että leikkiminen kaverin kanssa kiinnostaa. Ennen kesää lapset leikkivät vielä yksikseen, mutta nyt syksyllä lapset ovat alkaneet hakemaan leikkikaveria. Jotkut lapset leikkivät kahdestaan ja kolmistaan ja jotkut vielä yksikseen. Ohjatun leikin tarkoitus on opettaa lapsille erilaisia leikkejä sekä antaa lapsille mahdollisuus leikkiä yhdessä. Yleensä lasten leikki ei kovin kauan kestä, koska usein leikistä puuttuu juoni. Aikuinen pystyy ohjaamalla monipuolistamaan leikkiä.

Meidän ryhmässä lapset leikkivät kampaamoa, kahvilaa, auto-leikkiä, ankka-leikkiä ja harjoittelivat tiskaamista. Myös ulkona ennen sisääntuloa lapset leikkivät aina yhden yhteisen leikin, esimerkiksi peili.

💇💆Kampaamo leikissä harjoteltiin tervehdyksiä, hiusten värjäämistä ja pesemistä sekä käsien rasvaamista. Lapsille opetettiin, että ennen tervehditään ja kysytään, että mitäs tehdään. Sen jälkeen täytyy laittaa kappa ja sekoittaa väri. Mitään värejä ei oikeasti ollut, mutta hoitajat olivat tuoneet omasta kodista erilaisia shamppoo- ja rasvapurkkeja. Niissä sekoitettiin leikisti väri ja sitten pensselillä laitettiin väri päähän. Leikissä harjoiteltiin myös rahan käyttöä. Asiakkaalle annettiin ennen leikkiä leikkirahaa ja sillä maksettiin kampaajalle.💲

☕🍪Kahvila leikissä yksi oli aina kahvilan omistaja ja muut asiakkaita. Kahvilan omistaja leipoi leikki-keittiössä keksit ja keitti kahvit sekä teet. Kun kaikki oli valmista, hän tarjoili asiakkaille ruokaa ja juomaa. Tässäkin leikissä asiakkaat maksoivat omasta ruuasta ja juomasta.💲


Ankka-leikissä ankoille tehtiin sinisestä liinasta lampi, jossa ankat kävivät uimassa. Lapset rakensivat ankoille legoista kodin ja liinoista sängyt. Ankat kävivät keräämässä pöllön omistamasta puusta omenia. Pöllöltä piti aina kysyä lupa, että saako omenia ottaa.

🚗Auto-leikki oli meistä kaikista kiinnostavin. Siinä lattialle oli teipattu itse autorata ja talot piti rakentaa itse. Lapsille opetettiin leikin kautta tärkeimmät liikennesäännöt. Hoitaja "ajoi" autolla teitä pitkin tosi lujaa ja kysyi että saako kaduilla ajaa kovaa. Lapset vastasivat yhteen ääneen: EI SAA!
Hoitaja näytti, että mitä tapahtuu kun auto ajaa lujaa eikä huomaa ihmistä. Hän "ajoi " autolla ihmistä päin ja kyseli lapsilta, että mikä meni väärin ja miksi näin tapahtui. Sen jälkeen hoitaja kysyi että mihin nyt auton kuski ja auton alle jäänyt henkilö pitää viedä. Leikissä käytiin läpi myös että, mistä tien saa ylittää.🚙


 Lapset kertoivat, että ei saa ajaa lujaa ja pitää katsoa ympäriinsä kun ajaa autolla. Sen jälkeen he lähtivät rakentamaan puupalikoista sairaalaa ja poliisilaitosta. 

 Kun henkilö pääsi sairaalasta pois, hänelle piti rakentaa koti ja kauppa. Sen jälkeen lapset jatkoivat leikkiä miten halusivat. Esimerkiksi he keksivät, että auto ei voi kulkea ilman bensaa, joten pitää rakentaa bensa-asema.

Meistä auto-leikki oli todella hyvä, sitä voisi käyttää myös Suomessa. Lapset näyttivät hyvin oppivan sääntöjä ja se oli kiinnostavampi kuin pelkkä automatto.

Lapset harjoittelivat myös tiskaamista. He pesivät pelkällä vedellä ja pesusienellä leikki-astiat. Kun astiat olivat puhtaat, ne piti kuivata.



 🎵🎶Käytiin myös musiikki tunnilla. Mentiin musiikkisaliin kaikki yhdessä ja musiikinopettaja näytti meille mitä tehdään. Siellä soitettiin soittimia, laulettiin ja leikittiin erilaisia laulu-leikkejä. Soittimina käytettiin kiviä, omaa kehoa ja kellopeliä. Siellä lapset oppivat kuuntelemaan ja odottamaan omaa vuoroa. Tuokio kesti noin 20-30 minuuttia.🎶🎵

Kuvassa lapset kävivät herättämässä karhua🐻

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti